Hei sinä sosiaalialan, erityisnuorisotyön ja/tai järjestötyön ammattilainen, tule tekemään tärkeää työtä osana hyvää tiimiä!
Pakolaisnuorten tuki ry on kasvava sosiaalialan järjestö, jonka perustehtävänä on tukea pakolaistaustaisia nuoria niin, että he löytävät merkityksellisen roolin osana suomalaista yhteiskuntaa. Pakolaisnuorten tuki ry ylläpitää Kölvi-toimintaa, joka tukee monimuotoisesti murrosikäisinä maahan muuttaneita 12–29-vuotiaita pakolaistaustaisia poikia ja nuoria miehiä. Kölvissä nuoret saavat tukea mm. suomen kielessä, opinnoissa ja työnhaussa. Kölvi myös kannustaa nuoria vaikuttamaan yhteiskuntaan ja tukee nuorten kasvua aktiivisiksi kansalaisiksi. Lue lisää nettisivuiltamme: www.kolvi.fi
Etsimme nyt kansalaistoiminnan kehittäjää vakituiseen työsuhteeseen. Kansalaistoiminnan kehittäjänä työskentelet osana kolmihenkistä Vapari-tiimiä, joka koordinoi ja toteuttaa Kölvissä tapahtuvaa vapaaehtois-, vertais- ja osallisuustoimintaa. Meillä saat tehdä työtä omalla persoonallasi ja tukea nuoria konkreettisesti. Kansalaistoiminnan kehittäjänä työtehtäviisi kuuluu Kölvin kansalaistoiminnan suunnittelu, ohjaaminen ja arviointi. Lisäät nuorten osallisuuden kokemuksia heidän arjessaan ja vahvistat nuorten aktiivista kansalaisuutta niin kohtaamispaikassa kuin sen ulkopuolella suunnittelemalla ja ohjaamalla ryhmiä ja järjestämällä vierailuja, sekä mentoroit nuoria heidän omissa projekteissaan.
Toivomme, että sinulla on kokemusta erityisnuorisotyöstä ja/tai sosiaalialalta. Kokemus monikulttuuristen nuorten kanssa ammattillisesta työskentelystä katsotaan eduksi. Olet itseohjautuva ja nautit aidosti siitä, että saat konkreettisesti ohjata nuorten pienryhmiä ja antaa yksilöohjausta. Pystyt sitouttamaan nuoret heidän tarpeistaan räätälöityyn toimintaan pitkäjänteisesti sekä mittaamaan toiminnan tuottamaa muutosta nuorten elämässä. Pystyt työskentelemään myös nuorten tarpeiden mukaan joustavasti; työ sisältää 2 iltavuoroa viikossa ja muutaman viikonlopun vuodessa. Työparina sinulla on vapaaehtoistyön ohjaaja ja lähiesihenkilönäsi toimiva vapaaehtoistoiminnan kehittämispäällikkö. Hakijalta edellytetään alalle soveltuvaa korkeakoulututkintoa. Toivomme hakijoiksi eri sukupuolien edustajia ja arvostamme työntekijän omaa kokemusta maahanmuutosta ja erilaisiin kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöryhmiin kuulumisesta. Ennen kaikkea toivomme kivaan yhteisöömme työntekijää, joka jakaa kanssamme yhteisöllisen ja tasavertaisen arvomaailman.
Hakuaika päättyy 18.8.2023 ja työhaastattelut pyritään järjestämään viikolla 34. Työ alkaa mahdollisimman pian valinnan jälkeen. Lisätietoja työstä saat viikolla 31 vapaaehtoistoiminnan kehittämispäällikön sijaiselta Miro Ylä-Nojoselta soittamalla klo 9-15 välillä numeroon: 044 982 3775. Hakemukset sähköpostitse: miro.yla-nojonen@pakolaisnuortentuki.fi 18.8. mennessä.
Viestin otsikoksi: Kansalaistoiminnan kehittäjä SUKUNIMI